Etusivu > Musiikki ja tanssi harrastuksena
Musiikki ja tanssi harrastuksena
Yhdessä soittamista, tanssimista, esiintymisen iloa. Orkestereita, muskaria, balettia, laulua, streetdancea, kuoroja, yhtyesoittamista, jousia, puhaltimia, bändisoittimia. Muun muassa tätä kaikkea on lapsille ja nuorille tarkoitettu taiteen perusopetus.
Musiikin ja tanssin opetus tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen musiikin ja tanssin harrastukseen, joka antaa kokemuksia ja elämyksiä niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä. Opinnot tarjoavat myös hyvän pohjan jatkaa musiikin opintoja Suomalaisella musiikkikampuksella.
Jyväskylän ammattiopistossa taiteen perusopetus on laajan opetussuunnitelman mukaista. Yhteistyö eri taiteiden, tanssin ja musiikin sekä eri tyylien välillä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet kehittyä omien tavoitteiden mukaisesti. Lue lisää www.jao.fi
Meitä on yhteensä noin 1 500 soittajaa ja tanssijaa ja 70 osaavaa opettajaa. Tule sinäkin mukaan harrastamaan musiikkia ja tanssia sekä kuulemaan ja katsomaan oppilaiden innostavia esityksiä!
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Harjoitusmusiikkiopisto tarjoaa mahdollisuuksia soittoharrastukselle. Opettajina toimivat musiikkipedagogiopiskelijat, joita ohjaavat ammattikorkeakoulun opettajat. Tutustu lisää Harjoitusmusiikkiopiston toimintaan osoitteessa jamk.fi/harjoitusmusiikkiopisto .
Sivua muokattu viimeksi: 13.12.2011