Musiikkikampukselle uusia tiloja Pitkäkadulle
Pääasiassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun käyttöön valmistuneet uudet tilat on otettu käyttöön elokuun 2011 alussa.

Uusissa tiloissa on moninaisten teknisten parannusten ja huoltotöiden lisäksi otettu entistä paremmin huomioon musiikin erityisvaatimukset. Rakennuksen akustisia ominaisuuksia on parannettu musiikin esitys- ja harjoitteluolosuhteiden osalta. Erityisesti harjoitteluluokkien ja konserttisalin äänieristykseen on kiinnitetty huomiota. Harjoitusluokassa voit syventyä ohjelmistosi työstämiseen rauhassa ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä tai samaan aikaan menossa olevan kamarimusiikkikonsertin häiriintymistä.

Musiikkikampuksen sydän on uudistunut Hannikais-sali, joka tarjoaa loistavat olosuhteet musiikin esittämiselle. Sali on riittävän iso myös isommille kokoonpanoille, kuten orkesterille ja kuorolle, mutta toimii erinomaisesti myös soolokonserttien esityspaikaksi.
Uusissa tiloissa toimii Musiikkikampuksen kirjasto, joka palvelee kaikkia Musiikkikampuksen opiskelijoita ja koko henkilökuntaa. Kirjastoon kootaan yhteen ammattikorkeakoulun, ammattiopiston sekä yliopiston musiikkimateriaaleja; esimerkiksi nuotteja, partituureja, kirjallisuutta, äänitteitä sekä elektronisia aineistoja. Kirjasto tulee tarjoamaan moderneja kirjastopalveluja ja -toimintoja. Suunnittelussa on otettu vahvasti huomioon opiskelijoiden ja henkilökunnan ääni.

Myös rakennuksen visuaalinen ilme saa päivityksen piha-alueita ja sisustusta myöten. Sisustuksella on pyritty luomaan luovuuteen ja opiskeluun kannustava ympäristö. Ruokalan aulan suurista ikkunoista avautuu näkymä piha-alueelle. Suuri terassi, nurmialueet ja lammen takaa alkava metsikkö luovat ihanteelliset olosuhteet rentoutumiselle opiskelujen ohessa.

Musiikkikampus on todellinen musiikinopiskelijan paratiisi!
JAMK Avoimet Ovet 9.9.2011
Tutustu tilojen pohjapiirustuksiin:
Musiikkikampuksen tilojen suunnittelusta vastaa
Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä Oy
Sivua muokattu viimeksi: 06.10.2011