Aapo Järvinen aloitti huilunsoiton Ala-Keiteleen musiikkiopistossa Äänekoskella Mikko Miettisen ja Marja Luiron johdolla. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja myöhemmin orkesterisoitinten osastolla Hanna Juutilaisen ja Mikael Helasvuon opissa. Kesällä 2018 Järvinen valmistui musiikin maisteriksi Berliinin Taideyliopistosta opiskeltuaan kolme vuotta professori Annette von Stackelbergin huiluluokalla. Vuonna 2019 hän viimeisteli maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Hanna Kinnunen ja edelleen Mikael Helasvuo. Tärkeitä opettajia mestarikursseilta ja kesäleireiltä ovat olleet myös Rainer Risberg ja Jacques Zoon.
Järvinen työskentelee Jyväskylä Sinfoniassa huilun äänenjohtajana. Niin ikään äänenjohtajatehtävissä hän on soittanut myös Tampere Filharmonian, Turun Filharmonisen orkesterin, Tapiola Sinfoniettan sekä Avanti!:n riveissä. Keikkalaisena myös monet muut orkesterit ovat tulleet tutuiksi.
Orkesterissa työskentelyn lisäksi Järvisen mielipuuhaa on kamarimusisointi. Hän soittaa Helmikvintet-puhallinkvintetissä ja on perustanut Toivakan kamarimusiikkifestivaalin Keski-Suomeen yhdessä pianisti Fanny Söderströmin kanssa. Järvistä on kuultu kamarimuusikkona ja solistina useilla kesäfestivaaleilla sekä musiikkitapahtumissa. Vuonna 2013 hän soitti RSO:n Nuorten solistien konsertissa ja 2015 hänet palkittiin kolmannella palkinnolla kansainvälisessä Cluj’n huilukilpailussa Romaniassa. Festivaaleista tutuiksi ovat tulleet muun muassa Hvitträskin kamarimusiikkifestivaali, Crusell-viikko, Kumaus, Eloa sekä Helsingin Juhlaviikot.
Kuluvalla kaudella Järvinen esiintyy Sinfonia Lahden solistina, keikkailee Helmikvintetin kanssa Etelä-Karjalassa kiertueen merkeissä sekä suunnittelee kamarimusiikkikonsertteja Keski-Suomeen ja Savoon. Muusikon työn ohella Järvinen harrastaa kiipeilyä ja juoksemista. Hän pitää ruuanlaitosta ja elokuvien katselusta sekä yrittää sinnikkäästi lukea kaunokirjallisuutta, vaikka lähes kaiken vapaa-ajan (ja rahat) viekin Toivo-koiranpentu.