Opetan vuonna 1998 määrittelemäni museologian mukaista museologia/heritologiaa: ”Museologia (heritologia) on tiede, joka tarkastelee sitä, kuinka yksilö ja yhteisö hahmottaa ja hallitsee ajallista ja alueellista ympäristöään1 ottamalla haltuunsa2 menneisyyden ja nykyisyyden todistuskappaleita. (1. Käsittää sekä aineellisen että aineettoman eli henkisen ympäristön, 2. Valikoiden ja rajaten osia todellisuudesta ja ottamalla ne haltuunsa kulttuuriseksi todellisuudeksi.)” Suomessa ei ole montaa, joka tietäisi museoistamme yhtä paljon kuin minä (olen ollut mm. Jyväskylän yliopiston museon johtaja ovo/oto 1993–2016 ja Suomen museoliiton hallituksessa yhteensä 13 vuotta, joista yhden puheenjohtajana). Erityiskiinnostukseni aiheena on ollut museohistoria, lähinnä ammatillisten museoiden historia ja nyt tuo on laajentunut vapaaehtoisten ylläpitämiin museoihin. Palkanmaksuni päättyy, kun täytän 68 vuotta elokuussa 2022 eli tutkimusvolyymini toimeni aikana on jo aika rajallinen.
Merkittäviä tapahtumia uran varrelta:
1. Kun museolakia päivitettiin vuonna 2005, samaan aikaan annetussa museoasetuksessa täsmennettiin valtionosuuden edellytyksiä koulutuksen suhteen seuraavasti: ”2) museolla on museonjohtaja ja ainakin yksi muu päätoiminen työntekijä, joista toisella tulee olla ylempi korkeakoulututkinto ja toisella korkeakoulututkinto, ammatillisen korkea-asteen tutkinto tai sitä vastaava aikaisempi opistoasteen tutkinto; lisäksi molemmilta vaaditaan perehtyneisyyttä museon edustamaan toimialaan sekä museologian perusopintoja tai museoalan työkokemusta;” Laki ja asetus tulivat voimaan 1.1.2006 ja tällöin Suomi oli ensimmäinen maa, jossa museologia sai virallisen aseman museoalalle pätevöittävänä oppiaineena!” Jälleen lobbauksen jälkeen: 2013 museosetuksen epämääräinen ”perusopintoja” päivitettiin muotoon ”perusopinnot”.
2. Museologian pääainestatuksen (ja väitösten) toteutuminen 12.2.2002, jonka ”juoni” tiedekunnan opintoasiainpäällikkö tohtori Ossi Päärnilä. Humanistisen alan maisteritasoiset pääaineet oli määritelty silloisen tutkintoasetuksen (nro 221/1994) liitteessä, eikä uusia saanut perustaa ilman liitteen muutosta. Opetusministeriö oli haluton muuttamaan liitettä yksittäistapauksissa, mutta ei vastustanut väljempää tulkintaa, joka soveltui hyvin juuri museologiaan. Asetuksen 18 § nimittäin tarjosi porsaanreiän, sillä liitteen ei katsottu muuttuvan, jos uusi oppiaine oli ”monitieteinen” ja siihen sisältyi jokin liitteessä jo lueteltu aine. Liitteessä oli mainittu kaikki tiedekunnan perinteiset nk. museoaineet (etnologia, Suomen historia, taidehistoria), joiden kaikkien saattoi ymmärtää liittyvän museologiaan, joten oppiaineen perustamiselle ei ollut estettä.