Uutiset

ELOSSA! – uusi kotimainen musikaali saa kantaesityksensä Suomalaisella musiikkikampuksella 12.2.2026

Suomalaisella musiikkikampuksella nähdään helmikuussa kantaesityksenä ELOSSA! – uusi kotimainen musikaali, joka sukeltaa nuoruuden tunteisiin, itsensä etsimiseen ja aikuisuuden kynnyksellä koettuihin haasteisiin ja iloihin. Musikaalin ensiesitys on torstaina 12.2.2026 klo 18 Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasalissa Jyväskylässä.

ELOSSA! pohjautuu säveltäjä Antti Kleemolan musiikkiin. Musikaalin on ohjannut ja käsikirjoittanut Paula Honkimäki, ja Kleemolan säveltämät musiikit on sovittanut Sami Sallinen. Tarina seuraa nuoria päähenkilöitä, jotka kohtaavat elämän koettelemuksia, ihmissuhteiden kipukohtia sekä kasvun ja muutoksen hetkiä. Musikaali käsittelee teemoja, jotka ovat ajattomia mutta erityisen tunnistettavia nykynuorille – ja nuoruuden joskus kaoottistakin tunne-elämää ei kaihdeta.

”Kun maailma ympärillä myllertää ja vihmoo kasvoille synkkyyttä, näköalattomuutta ja kyynisyyttä, tarvitaan vastavoimaa. Suuria unelmia, iloa, rakkautta, ystävyyttä, yhteisöllisyyttä. Tarvitaan toivoa ja uskoa tulevaan. Tarvitaan nuorisomusikaaleja. Sitä kaikkea tarjoilee ELOSSA!”, kuvailee ohjaaja Honkimäki musikaalin teemoja.

Suurtuotanto rakentuu laajan oppilaitosten ja opiskelijoiden yhteistyön voimin

Musikaali on Suomalaisen musiikkikampuksen laaja yhteistuotanto, jossa yhdistyy Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian musiikin ja tanssin yksikön, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kulttuurialan sekä Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijoiden ja henkilöstön osaaminen. Lisäksi tuotannossa mukana on Gradian media-alan, tekstiili- ja muotialan, hius- ja kauneudenhoitoalan sekä taideteollisuusalan opiskelijoita, jotka vastaavat esityksen näyttävästä teknisestä ja visuaalisesta toteutuksesta. Tuotantotiimiä täydentävät Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon opiskelijat.

Esityspäivät helmikuussa 2026

  • To 12.2. klo 18 (ensiesitys)
  • Pe 13.2. klo 18
  • La 14.2. klo 13 & klo 18
  • Su 15.2. klo 13 & klo 18
  • Ti 17.2. klo 18
  • Ke 18.2. klo 18

Esityspaikka

Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasali
Pitkäkatu 18–22, Jyväskylä

Liput

Peruslippu 35 €
Alennusryhmät 20 €
+ Ticketmasterin käsittelykulut
Liput: Ticketmaster

Suositusikäraja on 12 vuotta. Esityksen arvioitu kesto on noin 2 tuntia 15 minuuttia, sisältäen väliajan.

Taiteellinen työryhmä

Ohjaus ja käsikirjoitus: Paula Honkimäki
Sävellys ja sanoitus: Antti Kleemola
Sanoitus: Mikko Karjalainen
Musiikin sovitus: Sami Sallinen
Koreografia: Noora Kolanen
Lauluvalmennus: Johanna Annala, Josefiina Fagerlund
Bändivalmennus: Antti Kettunen

Päärooleissa

Riina Leppiniemi (Marika)
Aki Kelin (Timo)
Inka Suomalainen (Anni)
Juuso Porras / Jukka Pesonen (Chrisse)

Lisätietoa musikaalista:
https://www.musiikkikampus.fi/elossa

Musikaaliproduktion etenemistä voi myös seurata Instagramissa: @elossa_musikaali, @suomalainenmusiikkikampus