Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

29.1.2024

Hanna Hänninen nauttii itsensä kehittämisestä Venuksen roolissa

Oopperan tekeminen on Venuksen roolin esittävälle Hanna Hänniselle tärkeä kokemus, sillä produktiossa hän pääsee yhdistämään rakkautensa teatteriin ja klassiseen lauluun. Venuksen rooliin syventyminen on ollut opettavaista ja antoisaa, kun korkeiden äänten laulaminen ja nopeat koloratuurikuviot työntävät Hännistä juuri sopivasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

12.1.2024

Jukka Puustinen on valmistautunut Acesten rooliin jo puolitoista vuotta

Viime vuosituhannella luokanopettajaksi ja sellonsoiton opettajaksi Jyväskylässä opiskellut Jukka Puustinen intoutui hakemaan Jamkiin opiskelemaan oopperan koelaulujen myötä. Roolinsa harjoittelun hän aloitti puoli vuotta ennen koelauluja eli roolia on hiottu nyt puolitoista vuotta.

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

Ascanio in Alba

Tarina

Nunnia ja konnia -musikaali

15.2.2023

Ensikertalaisena musikaalissa

Millaisia ajatuksia projekti herättää? Mitä vaiheita työskentely pitää sisällään? Kokopitkän musikaalin ensikertalaisina edessä on monta uutta asiaa. Niinkuin Sisar Maria Robertkin musikaalissa toteaa: "Minä olen noviisi."

Nunnia ja konnia -musikaali

13.2.2023

Näytelmätekstin omaksuminen

Mitä on näytelmätekstin omaksuminen ja miksi se kannattaa tehdä? Käsikirjoituksessahan
lukee kaikki mitä näyttelijän pitää sanoa, joten eikö riitä, että vain opettelee ulkoa omat
vuorosanansa? Noup. Vuorosanat tulee kyllä opetella ulkoa, mutta se on vasta ensimmäinen
askel.

Nunnia ja konnia -musikaali

10.2.2023

Harrastajanäyttelijä opiskeluproduktiossa

Millaista Nunnia ja konnia -musikaalin tekeminen on harrastajanäyttelijän silmin? Yhteistä harrastajapuolen ja oppilaitosten produktioissa on ainakin sama tuttu me-henki ja teatterin taika, joka toteutuu molemmissa. Musiikkikampuksen tuotannossa näyttämöllä esiintyviä yhdistää lisäksi vahva musiikkitausta, musiikin opiskelu.

Nunnia ja konnia -musikaali

Nunnia ja konnia -musikaali

30.1.2023

Mitä tapahtuu ensemblen laulutreeneissä?

Miten Nunnia ja konnia -musikaalin ensemble harjoittelee lauluosuuksia? Mihin asioihin isona joukkona laulaessa tulee kiinnittää huomiota? Onko harjoituksissa kivaa ja tarvitseeko treenejä varten jotenkin valmistautua etukäteen?

Nunnia ja konnia -musikaali

Nunnia ja konnia -musikaali

18.1.2023

Ensemble – taustavoima, joka näkyy ja kuuluu

Mikäs ihme on ensemble? Ensemblen jäsenet antavat ryhmänä valtavan panoksen, joka on yhtä tärkeä kokonaisuudelle kuin yksittäinen iso rooli. Ensemble on ryhmän yksi yhteinen, pienistä osasista koostuva, iso rooli. Ensemblen jäsen tanssii, laulaa ja näyttelee, ilman että roolihahmoa on välttämättä nimikoitu erikseen.

Nunnia ja konnia -musikaali

10.1.2023

Näyttelijäntyön harjoitteet ja laulajuus

Näyttelijyydessä ja laulajuudessa on paljon samankaltaisia piirteitä. Yleisesti laulajana koen, että näyttelijäntyön harjoituksilla ja puheteatterilla on vaikutusta laulajuuteen ja esiintymiseen muussakin ympäristössä kuin teatterinäyttämöllä.

Nunnia ja konnia -musikaali

Nunnia ja konnia -musikaali

1.12.2022

Turvallista tilaa luomassa

Mielestämme oli todella hienoa ja tärkeää, että otimme turvallisen tilan käsittelyyn opintojaksomme alussa. Koemme, että pystymme hyödyntämään turvallisesta tilasta oppimiamme asioita kaikissa tulevissa työpaikoissamme, olivat ne sitten taidealaan liittyviä töitä tai eivät.

Konsertti

26.10.2022

Konsertti: Syksyn tarinoita 28.10.2022

Soiva Keski-Suomi ja Suomalainen musiikkikampus järjestävät yhteistyössä konsertteja ympäri vuoden. Lokakuun 28. päivä Hannikaissalin ottavat haltuun viulisti Eeva Oksala ja kitaristi Olli Hirvanen.

Yleinen

Yleinen

16.9.2022

Kamarijamit Musiikkikampuksella

Koko Musiikkikampuksen yhteiset Kamarijamit ovat täällä taas! Kamarijameissa toiminnan ytimessä on muusikon käytännön taitojen kehittäminen.

Xerxes-blogi

18.4.2022

Solistin ensikosketus oopperaan

Visioita alkoi välähdellä tuotantotapaamisissa ja puhelinsoittojen lomassa: hulluja diktaattoreja eri maailmankolkista, Chaplinia, Travoltaa, ydinaseita, persialaisia mattoja, kitsiä ja blingiä iloisesti sikin sokin. Ai oikeasti, Händelin oopperaan? Kyllä vain!

Xerxes-blogi

11.4.2022

Liikkuvaa kuvaa lavalle

Mehän kaikki tiedämme, miten helposti huomio ja katse kiinnittyvät ruutuun, jolla menee jotain liikkuvaa. Täytyy löytää tasapaino, joka rikastuttaa katsojan kokemusta ja lisää mielenkiintoa esitykseen, mutta ei vie liikaa huomiota varsinaisilta esiintyjiltä.

Xerxes-blogi

4.4.2022

Ohjaajan assistentti – siis häh?

Jos teatterimaailma ei ole tuttu, voi ohjaajan assistentin työnkuva olla hämärän peitossa. Hullun hommaahan tämä on, mutta olen tehnyt teatteria ja musiikkia intohimoisesti kuta kuinkin koko ikäni, joten enpä oikeastaan voi kuvitella parempaa tapaa käyttää aikaani.

Yleinen

Yleinen

27.1.2022

Down to a Note – Interesting things about music

Musiikkitieteellisen tiedon kommunikointi -opintojakson yhteydessä syntyy musiikintutkimukseen keskittyviä tekstejä ja videoita, jotka on kerätty Down to a note -nimiseen blogiin. Blogissa lukijaa perehdytetään mm. niin kutsuttuihin guilty pleasure -kappaleisiin, musiikin vaikutuksiin oppimistilanteissa sekä mielenkiintoisiin musiikkiterapian tutkimustuloksiin.

Yleinen

12.11.2021

Musiikkikampuksella 20-vuotisjuhlat; avoimet ovet 23.11.2021

Suomalaisen musiikkikampuksen 20-vuotisjuhlia vietetään tiistaina 23. marraskuuta. Musiikkikampuksella on avoimet ovet kello 13 – 15. Esiintymässä on monipuolinen kattaus Musiikkikampuksen taitureita. Luvassa on pop- ja jazzmusiikkia sekä klassista musiikkia. Esitysten lomassa kuullaan tietoiskuja tutkivasta taiteesta ja luovasta tutkimuksesta.

Kamarijamit

4.10.2021

Kamarijamit kolmena perjantaina Hannikaissalissa

Vuoden viimeisissä kamarijameissa 3.12.2021 tutustutaan Mozartin tyylin tunnistettaviin piirteisiin. Illan konsertti luo teemaan sopivasti välähdyksen siihen valtavaan henkiseen perintöön, mikä Mozartin musiikilla on ollut jälkipolville.

Yleinen

23.6.2021

Korkeakouludiplomi avartaa tulevaisuuden työmahdollisuuksia

Suomalainen musiikkikampus yhdistää ainutlaatuisesti luovien alojen koulutusta ja tutkimusta Jyväskylässä. Ensimmäisen Musiikin terapeuttinen käyttö -korkeakouludiplomin suoritti 12 opiskelijaa. Kokonaisuus koottiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun vetämänä useiden organisaatioiden yhteistyönä. 

Yleinen

16.6.2021

Kesälomille laskeutuessa

Kevään satoa ovat haastavista olosuhteista huolimatta olleet mm. upea media-alan kanssa yhteistyössä toteutettu Loisto-konserttisarja, monet tutkintokonsertit, Jyväskylä Sinfonian kanssa toteutettu kamarimusiikkiviikko, monialaisen Uponneen kaupungin työstö ja lukuisat workshop-konsertit sisällä ja ulkona.

Uponnut kaupunki

6.5.2021

Uponnut kaupunki -suurproduktio siirtyy syksyyn

Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö ovat päättäneet siirtää Uponnut kaupunki -suurtuotannon loppuhuipennuksen ensi syksyyn. Päätös tehtiin tuotannollista syistä. Siirto syksyyn mahdollistaa fyysisen, konkreettisen taiteellisen toteuttamisen. Voimme saada aikaan näkyvän ja merkittävän kulttuuritapahtuman, joka jättää pysyvän jäljen seudun muistiin.

Uponnut kaupunki

Yleinen

11.5.2020

Virtuaaliposterisessio 13.5.

Täällä pääset tutustumaan Musiikkikampuksella parhaillaan työn alla oleviin graduihin! Tutkielmia esiteltiin keskiviikkona 13.5. Zoomissa pidetyssä etäposterisessiossa.

Yleinen

30.4.2020

Kevään kuulumisia kampukselta

Hengailuiltojen, käsitöiden ja muiden helpommin verkon välityksellä tapahtuvien ohjelmanumeroiden lisäksi olen kuullut huhuja myös mm. etäsaunaillasta, mutta sen toteutumisesta tai toteutustavoista en ole tarkemmin perillä.

Sweet Charity blogi

6.2.2020

Sirkustaiteilijasta musikaalinäyttelijäksi

Näyttelemisen ja sirkuksen välillä on myös se ero, että minun täytyy miettiä, kuinka hahmoni liikkuu, miten hän puhuu ja mitä hän ajattelee? Täytyy tutkia henkilöä ja löytää, miten juuri minä haluan näytellä häntä.

Sweet Charity blogi

3.2.2020

Solistina taustalla

Ryhmässä tekeminen on mahtavaa ja avartavaa ja on ihanaa, kun fiilikset, niin hyvät kuin huonotkin voi jakaa muiden kanssa. Loppujen lopuksi tässäkin projektissa ryhmähenki ja yhteisöllisyys on mielestäni se tärkein juttu!

Sweet Charity blogi

27.1.2020

Ailahtelevan hahmon ritari

Esittämäni hahmo, Oscar Lindquist, on yllättävän moniulotteinen hahmo. Hänestä löytyvät hellä rakastaja, ritarillinen suojelija ja irrationaalinen pelkuri, jotka saattavat kukin nousta pintaan yhden repliikin aikana.

Uponnut kaupunki

24.1.2020

MÄLKkien matkassa kohti Uponnutta kaupunkia

Lasten Uponnut kaupunki -taideprojekti valloitti tammikuussa myös Kuokkalan koulun, jossa Uponneeseen kaupunkiin matkattiin MÄLK-oppaiden johdolla. Mutta mitä ovat MÄLKit? Ja millainen oli Kuokkalan koulun oppilaiden Uponnut kaupunki?

Sweet Charity blogi

23.1.2020

Voimakkaan hahmon nahoissa lavalla

Sitten on hän - Ursula, joka tullessaan paikalle täyttää koko tilan. Hän, joka sekä rakastaa, että raivoaa täysillä ja on koko esityksen härkäpäisin ja melodramaattisin hahmo. Kaikeksi yllätyksekseni tämä on minun roolihahmoni.

Sweet Charity blogi

Sweet Charity blogi

17.1.2020

LET’S DANCE!

Musikaaleissa hienointa ja samalla haastavinta onkin se, että täytyy antaa koko ajan 100% kaikille osa-alueille. Treeniä tarvitaan paljon, jotta keho tottuu tanssikoreografiaan ja laulamiseen.

Sweet Charity blogi

16.1.2020

Elävöittämistä ja showstoppereita – musikaalin tekeminen ensemblen näkökulmasta

Ensemble tarkoittaa ”yhdessä”, ja sitä ensembletyöskentely parhaimmillaan on. Heittäydytään möyrimään lattialla Sydänten Kirkon hippiseurakuntalaisina, lauletaan kylmiä väreitä aiheuttavia sointuvia harmonioita ja tanssitaan välillä niin rytmissä, että tuntuu kuin iso joukko ihmisiä olisi yksi. Kerrotaan tarinaa yhdessä.

Sweet Charity blogi

8.1.2020

Kolme hahmoa, yksi näyttelijä

Joskus tarvitaan vain yksi mulkaisu Fandangon tytöiltä tai ihaileva kiljahdus seurakunnan jäseneltä niin simsalabim, Herman tai Papa Brubeck on estradilla.

Uponnut kaupunki

19.12.2019

Lasten oman taideprojektin aloitus

Uponnut kaupunki on käynnistynyt tänä syksynä neljässä alakoulussa Lasten omana Uponnut kaupunki -projektina. Syksyllä teemaan on syventynyt Tikan koulu Jyväskylässä, ja oppaana Uponneen kaupungin mystiikkaan ja Heikki Suolahden tarinaan toimivat Jyväskylän yliopiston OKL:n opiskelijat.

Sweet Charity blogi

19.12.2019

Sweet Charity – ensimmäinen musikaalini

Ohjaaja ei olekaan korkealta tornista näyttelijöille ohjeita huuteleva, stereotyyppinen taiteilija tai pelottava auktoriteetti, vaan hän on maanläheinen ja mukava nainen, jonka kanssa voi heittää läppää hahmoista ja kohtausten sisällöstä. Välillä menee aivan överiksi ja kaikki nauravat kippurassa monta minuuttia.

Sweet Charity blogi

16.12.2019

Musikaalin kameleontit

On mahtavaa päästä tekemään jotain näin suurta. Vaikka välillä pelkästään ajatus kaikesta edessä olevasta hengästyttää, en voi olla kuin innoissani.

Sweet Charity blogi

10.12.2019

Kova kohtalo komensi

”Kova kohtalo komensi”. Lause, joka kuullaan musikaalissa muutamaakin otteeseen. Lause, joka tarkemmin mietittynä kertoo surullista tarinaa. Tarinaa tytöistä jotka ovat päätyneet tanssiravintolaan töihin koska heillä ei ole rahaa tai koulutusta ja he tulevat karuista kotioloista.

Sweet Charity blogi

5.12.2019

Vastanäyttelijä ja minä samalla viivalla

On aika muuttaa 200 sivua tekstiä ilmeillä, liikkeillä ja äänillä ilmaistavaksi aistien hedelmäsalaatiksi. Miten musikaalin suuri näyttelijäjoukko saa tämän hedelmäsalaatin maistumaan hyvältä. Ilman yhteisymmärrystähän joku saattaisi vaikka lisätä ananasta ja siinä sitten oltaisiin.

Sweet Charity blogi

Sweet Charity blogi

26.11.2019

Ihana, kamala heittäytyminen!

Hei, Charity täällä! Kuvittele tilanne, jossa harjoittelette musikaalia. Seisot lavalla ja selailet katseellasi vuorosanojasi. Tulee sinun vuorosi ja yhtäkkiä saat impulssin huutaa seuraavat vuorosanasi.

Työmaauutisia

Sweet Charity blogi

1.11.2019

Sweet Charity – musikaali rakkauden kaipuusta

Musikaalin työstämisessä on useita eri työvaiheita ja osa-alueita. Musikaalin työstämisessä ensimmäisestä lukuharjoituksesta ensi-iltaan yhteistyötuotantona oppilaitosympäristössä on työvaiheita ja haasteita on vielä enemmän.

Lehtijuttu

31.10.2019

Lehtijuttu

Keskisuomalainen kirjoitti Suomalaisen musiikkikampuksen ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön yhteisestä Uponnut kaupunki –projektista lehteen 23.10.2019.

Tarina

31.10.2019

Yli ajan kantautuvat Uponneen kaupungin sävelet

Olipa kerran Heikki, joka oli hyvin lahjakas ja rohkea ja joka uskoi musiikkiin. Hän uskoi musiikkiin niin paljon, että voisi sanoa hänen kokeneen elämän musiikkina. Hänellä oli kutsumus säveltämiseen, nuoruuden eloisaa vapautta sekä luovaa rohkeutta.