Artikkelit

Tuskin mikään on yhtä piinallisen jännittävää, kuin koe-esiintymisen jälkeinen roolivalintojen päätösten odottaminen. Useimmiten jokaisella hakijalla on kuitenkin mielessään jokin tietty rooli, jonka toivoisivat saavansa. Koe-esiintymisen jälkeen ei auta kuin odottaa otsahiki helmeillen kohtalokasta sähköpostia. Kun se vihdoin ruudulle pamahtaa ja tuloksena on ensemblerooli, harva päästää riemun kiljahduksen. Vuosia teatteria tehneenä (ja koe-esiintymisiä kolunneena) voin luotettavana tiedonantajana kertoa, että useimmiten hakijoiden reaktiot ovat jotakuinkin ”miksiiihh” ja ”voih” ja ”miksiih”.

Vaikka suurten soololaulujen ja tunteikkaiden monologien menetys voikin ensin kirveltää, yleensä saa pian huomata, miten antoisaa ensemblessä työskentely voi olla. Näytelmästä riippuen joskus lava-aikaa voi olla jopa enemmän kuin pääroolin näyttelijällä, kun vaihtuvat kohtaukset vaativat lavalle, milloin kapakan asiakkaita, kaupustelijoita tai vaikka tanssityttöjä taustalle. Ensemblenäyttelijänä saa siis usein monta roolia kerralla, ja siinä sitä vilskettä riittääkin, kun pitää vaihtaa asua ja mielenlaatua minuuttiaikataululla.

Ensemblellä on suuri merkitys autenttisen tunnelman luojana ja näyttämökuvan elävöittäjänä. Tykkään itse näytelmiä tai elokuvia katsoessani aina välillä katsoa juurikin ensembleä tai roolihenkilöitä, jotka eivät ole huomion keskipisteenä, sillä heidän eläytymisensä jollakin tapaa vahvistaa näyttämökokemusta. On kerta kaikkiaan lumoavaa, kun kaksikymmentä näyttelijää puhaltaa täysin yhteen hiileen ja on läsnä lavalla.

Ensemble tarkoittaa ”yhdessä”, ja sitä ensembletyöskentely parhaimmillaan on. Heittäydytään möyrimään lattialla Sydänten Kirkon hippiseurakuntalaisina, lauletaan kylmiä väreitä aiheuttavia sointuvia harmonioita ja tanssitaan välillä niin rytmissä, että tuntuu kuin iso joukko ihmisiä olisi yksi. Kerrotaan tarinaa yhdessä.

Ohjaajasta ja näytelmästä riippuen ensembletyöhön saattaa kuulua tietynlainen esineellistäminen, joko sellainen neutraali ”olet elävä lavaste” -tyyppinen, tai sitten seksualisoitu ”olet sexy elävä lavaste” -tyyppinen. Tästäkin syystä Sweet Charityssa on ollut ilo olla ensemblessä mukana, sillä ohjaajamme Erika Hast on kiinnittänyt paljon huomiota myös ensemblen ohjaamiseen, ja vaikka musikaali kertoo tanssitytöistä, emme hepeneistä ja meikeistä huolimatta ole tahdottomia objekteja vaan särmikkäitä tyyppejä, joilla on oman arvontunto ja nimi. Tervetuloa siis meidän kapakkaan!

 

Heidi

 

Heidi Laasanen opiskelee JAMKin musiikkipedagogilinjalla ja näyttelee Sweet Charityssä Suzannen roolin.

Kuva