Artikkelit

Broadway -musikaali Sweet Charity pursuilee kiinnostavia henkilöhahmoja. Vivahteikkaiden pääroolien lisäksi on puistoissa käyskenteleviä omintakeisia ihmisiä, hovimestareita ja tanssityttöjä. Sitten on hän – Ursula, joka tullessaan paikalle täyttää koko tilan. Hän, joka sekä rakastaa, että raivoaa täysillä ja on koko esityksen härkäpäisin ja melodramaattisin hahmo. Kaikeksi yllätyksekseni tämä on minun roolihahmoni. Kun luin ensi kerran dialogista hänen osaansa läpi, minua alkoi suorastaan huimata ja hengästyttää. Ursula March ei ole varsinaisesti tarinan keskiössä, mutta silloin kun hän on estradilla, hän on todella hallitseva. Onpa haaste heitetty!

Miten ihmeessä minä olen hän? Siviilielämässä kaikenlaiset tekemällä tehdyt konfliktit ja draaman hakemiset saavat niskakarvani pystyyn. Jokainen ihminen osaa kyllä raivostua jotenkin, mutta miten käyttäytyy ja millaiseen viestintään aggressiotaan käyttää, onkin sitten eri juttu. Ursulaa ei hävetä olla huomion keskipisteenä shokeeraavalla tavalla. Päinvastoin! Mahdolliset vastareaktiot ovat hänelle suorastaan bensaa nuotioon siinä missä itse pyrkisin malttamaan mieleni ja kieleni.

Näyttelijäntyössä on tavallista hahmoon syventyessä etsiä peilattavaksi vastaavanlaisia luonteita ja temperamentteja, joskus kaukaa historiasta ja toisinaan taas roolin edustamaa ajanjaksoa uudemmasta ajasta, esimerkiksi kohtalokkaista oopperarooleista ja näissä esiintyvästä tietynlaisesta naiskuvasta saan imettyä inspiraatiota tähän. Onneksi minun on myös helppo samaistua erinäisiin tunnetiloihin. Ursulan roolissa näihin lähes hysteeriset mittakaavat saavuttaviin tunteisiin täytyy sitten vielä – liioittelematta – lisätä parituhatta kierrosta latausta. Saan elehtiä mahtipontisesti ja tulkita niin ”yli” kuin kykenen, sikäli kuin överiksi menemistä Ursulan tapauksessa on olemassakaan.

Vaan ei pidä luulla, että katsoisin Ursulaa jotenkin alaspäin kuvitellen, etten itse ikimaailmassa tekisi noin, tai että hän olisi jotenkin yksiulotteinen hahmo. Jossain mekastamisen lomassa asuu pienuus, pelko, haavoittuvuus ja rakkauden kaipuu. Näkisin mieluummin, että kaikilla ihmisillä, niin todellisilla kuin fiktiivisillä on aina jokin syy tehdä niin kuin tekee ja käyttäytyä kuten käyttäytyy. Toiminnan takaa löytyy logiikka ja tarkoitus, joskaan tätä tarkoitusta ei aina ole helppo nähdä. Myös Ursulan lähipiirissä reagoidaan voimakkaasti ja eletään tunteella. Se on kieli, jonka hän on omaksunut. Minä voisin olla hän, monen tekijän summana ja tietyissä olosuhteissa. Siihen ei välttämättä ole kovin pitkä matka. Tule helmikuussa katsomaan esitystä ja kerro sitten hätkähditkö.

Legendaarisen näyttelijä Auli Poutiaisen sanoja mukaillen; roolihahmoonsa pitää uskoa lujasti. Silloin siihen voi uskoa katsojakin. Samaistumisen mukana seuraa mimiikka. Kaikki ilmeet, eleet ja asennot merkitsevät ja antavat myös vastanäyttelijälle materiaalia. Koska se – tämän opin ohjaajaltamme Erika Hastilta toisessa produktiossa – on näyttelijän tärkein tehtävä: antaa näyteltävää toisille.

Tanja

 

Tanja Iivarinen opiskelee JAMKin musiikkipedagogilinjalla, ja näyttelee musikaalissa Ursula Marchin roolin.

Liput musikaaliin

Kuva