Asiantuntijat

Opetan tällä hetkellä Jamkin AMK-opiskelijoille musiikin hahmottamista (teoriaa – toivottavasti kuitenkin lähinnä käytäntöä ja musiikkianalyysiä) sekä musiikin luovaa tuottamista (säveltämistä/biisintekoa, improvisointia ja sovittamista). Pidän lisäksi bändityöpajoja ja opetan musiikkialan yrittäjyyttä. Ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille tulen tutuksi tutkinnon vastuuopettajana ja musiikkiteknologian, pelillisen ja leikillisen oppimisen sekä toiminnallisen ryhmäpedagogiikan opettajana. Tutkintovastaavana saan myös ilokseni olla tekemisissä ohjauksen, koulutuksen kehittämisen ja opetussuunnitelmatyön kanssa.

Viime vuosina minua ovat työllistäneet myös erilaiset hankkeet, kuten digipedaogiikkaan ja pelillisyyteen musiikkikampuksella keskittynyt PLAY – pelillisyys, asiantuntijuus ja yrittäjyys musiikissa, jonka projektipäällikkönä toimin, sekä suomalaisten musiikin, tanssin ja esittävän taiteen AMKien Digisti yhdessä -hanke, jossa rakennettiin yhteistä e-opintotarjontaa ja matalan latenssin audiovisuaalisia vuorovaikutusvälineitä suomalaisiin korkeakouluihin.

Koen olevani varsinainen musiikkikampusveteraani: aloitin yliopisto-opintoni silloisella Musiikkitieteen laitoksella – pääaineena ensin musiikkikasvatus, sitten musiikkitiede ja lopulta englanninkielinen Music, Mind and Technology -maisteriohjelma, josta valmistuin oppiarvolla M.A. (eli FM). Nykyisin olen musiikkitieteen tohtorikoulutettavana Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella ja unelmoin ajasta, jolloin pystyisin keskittymään jatkotutkintooni.

Yliopisto-opintojeni ohessa opetin Kuopion konservatoriossa sekä nykyisessä Gradiassa, jossa vierähti lopulta 15 vuotta erilaisissa opetus-, projekti- ja tuotantotehtävissä. Gradian tapahtumatuotantourani kruununa pidän yhdessä erinomaisen tuotantotiimini kanssa kehittämäni oppilaitos- ja koulutusalarajoja ylittävän Loisto-konserttisarjan, joka on ilokseni saanut jatkua näihin päiviin saakka. Gradia-työni ohessa toimin pitkään musiikki- ja media-alan yrittäjänä, mutta yritykseni laitoin jäihin siirryttyäni nykyiseen työtehtävääni JAMKiin, jonne suoritin ammatilliset opettajaopinnot.

Uran tähtihetkiä: Ammatillisen urani tähtihetket liittyvät useimmiten opiskelijoilta saatuun positiiviseen palautteeseen. Noina hetkinä kokee tekevänsä työtä, jolla on merkitystä.

Em. kokemusten varjoon jäävät – hiuksenhienosti tosin – seuraavat mieleenpainuvat hetket:

1.Irwinin kitaran virittäminen juhannuskeikalla Merikarvialla. Olin juuri lukenut Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvaa, jossa esiteltiin ”Hanoi Rocks -viritys” eli ”kaikki namikat samaan suuntaan” -tyyppinen, lähinnä esteettisin perustein kehitelty lähestyminen kitaranvirityksen ihmeelliseen maailmaan. Kun Irwinin asiainhoitaja–roudari ojensi kitaran minulle (lämppäribändin basistille), päätin testata juuri oppimaani jaloa taitoa…

2. Kitarasoolon soittaminen pystysolistin puolesta. Soitin kitaraa Jyväskylä Big Bandissä, joka säesti MTV3:n suorassa Unicef-gaalalähetyksessä Pentti Hietasta. Pentillä roikkui kitara kaulassa, mutta piuha meni takataskuun. Artisti oli soittavinaan, mutta minä tein likaisen työn. Arvatkaapa, kumpi näkyi TV-kuvissa…

3. Pianica-solistina kahden sinfoniaorkesterin säestäessä. Soitin bändissä, joka oli mukana säveltäjä Lasse Jalavan ns. reggae-sinfonian kantaesityksessä. Yksi stemmoista oli kirjoitettu melodikalle (tai tarkemmin sanottuna pianomelodikalle), ja joku piti löytää ko. stemmaa suorittamaan. Arvaatte varmaankin ketä arpaonni suosi sillä kertaa…

Sami Sallinen

Jamk, lehtori, tutkintovastaava
sami.sallinen(a)jamk.fi
040 351 8350