Asiantuntijat

Olen laulaja-lauluntekijä, muusikko, ääninäyttelijä sekä laulunopettaja.

Opetan Gradialla pop/jazz-laulua, esiintymisvalmiuksia, kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikkaa sekä argentiinalaista tangoa. Lisäksi toimin KV-yhteysopettajana ja Band Labin yhtenä vetäjänä.

Olen kehittänyt instrumenttiani sekä musiikkialan oppilaitoksissa että erilaisissa yhtyeissä esiintyen. Koulutukseltani olen kasvatustieteen ja filosofian maisteri, muusikko, musiikkipedagogi sekä kokonaisvaltaisen äänenkäytön opettaja. Olen varsin motivoitunut oppimaan uutta niin musiikin saralla kuin muutenkin elämässä. Minua kiehtoo ihmisääni ja sen kaikki ihanat vivahteet! CVT:n lisäksi olen tutustunut Estill- ja Aleksander-tekniikoihin.

Ennen Gradiaa olen opettanut yksityisissä musiikkiopistoissa sekä Jamkilla. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2010. Perinteisten laulutuntien lisäksi olen pitänyt äänenkäytön ja esiintymisvalmennuksen kursseja sekä efekteihin keskittyviä työpajoja niin suomeksi kuin englanniksikin. Opettajana pyrin luomaan turvallisen ilmapiirin, joka on avoin kokeilulle ja kehittymiselle. On ihanaa saada etsiä yhdessä laulajan kanssa juuri hänen omaa musiikillista polkuaan ja tarjota työkaluja oman itsen ilmaisuun.

Jos en opeta Gradialla, minut voi löytää bänditreeneistä, pianon äärestä, keikkalavoilta tai studiosta. Bändieni ohjelmistoista löytyy niin metallia, suomenkielistä folkia, argentiinalaista tangoa kuin bluesia, poppia, rockia ja jazzia. Musiikki on vienyt minut Kiinaan, Japaniin ja moneen kolkkaan ympäri Eurooppaa. Kiertue-elämä ja keikkailu, musiikin mukana tunnelmoiva yleisö sekä vaihtuvat maisemat ovat elämäni adrenaliinipiikkejä. Esiintyjänä minulle on erityisen tärkeää vuorovaikutus yleisön kanssa sekä kappaleiden tarinoiden vieminen ihon alle.

Tutustu minuun ja kokoonpanoihini tarkemmin:  suviuura.net