Esiintyjät

VANNI kollektiiviimme kuuluu toistakymmentä ammattimuusikkoa. Kokoonpanomme suuruus vaihtelee tilaajan toiveen mukaisesti. Soitamme omaa musiikkia, improvisaatiota ja cover kappaleita.

Improvisoidut kappaleet ovat nousseet suureen suosioon ja näitä on tilattu mm. lauluna syntymäpäiväsankarille, yrityksen strategiaa kuvaamaan ja kiitoksena juhlaväelle. KuultuTM kappaleen idea on että tilaaja tai juhlaväki saa valita laulun aiheet ja asioita, joista laulu kertoo. Bändi luo siinä hetkessä syntyvää improvisoitua musiikkia, freestyle rappia ja laulua hyödyntäen uniikin kappaleen tilaajan toiveen mukaisesti. Se voi olla laulu hääparille, synttärisankarille tai juhlille. Mitä ikinä keksittekään!

Cover kappaleiksi tilaaja voi pyytää paria kappaletta ja keskustelemalla löydämme tilaisuuteen sopivimmat kappaleet myös omasta tuotannosta. Laulaja-lauluntekijä solistimme luo myös tilauksesta erilaisia juhliin sopivia lauluja.

Yhtyeen repertuaariin kuuluu rummut, perkussiot, basso, kitara, koskettimet, saksofoni, trumpetti, pasuuna, sello, viulu, laulu ja rap. Kokoonpano vaihtelee tilausuudesta riippuen.

Tilaajalta toivomme avointa kommunikaatiota parasta mahdollista yhteistyötä varten!

VANNI on kovassa nosteessa oleva, monitaiteellisia teoksia luova bändi. Keulahahmona esiintyy häpeilemätön ja hunajainen laulaja, sekä improvisaation ammattilainen Fanny Saarelainen. Bändi raivaa tietä yhdistäessään eri genrejä, lavarunoutta ja teatteritaidetta vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Keikan tanssittava groove luo hypnoottisen matkan lyyrisestä hiphopista ja soulista tymäkkään funkiin. Asenteelliset ja syvät tekstit puhuttelevat kuulijaa intohimon, rakkauden ja surun tunteista. Joka keikalla on myös improvisaatio osuus, jossa yleisö osallistetaan vaikuttamaan lavan tapahtumiin. Tilaajan toiveesta voimme luoda erilaisia improvisoituja biisejä, esimerkiksi tilaajan juhlan/yrityksen tai muun teeman mukaisesti! VANNI tunnetaan kameleonttimaisena kollektiivina, johon kuuluu toistakymmentä muusikkoa.

”Ulkoa suoraa raivorehellisyyttä, sisältä harvinaista herkkyyttä.”

Linkit musiikkiin, someen ja live taltiointeihin:
https://linktr.ee/vanniband

Solistin Instagram:
https://www.instagram.com/fannzu