Artikkelit

Opiskelen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta klassisen laulun opettajaksi. Olen aiemmin valmistunut musiikin ja äidinkielen aineenopettajaksi. Kaksi ensimmäistä opintovuotta sekä opiskelin että tein opettajan töitä. Ascanio in Alba -oopperan harjoituskaudella opetustyön tekeminen ei ole ollut tiiviin aikataulun vuoksi mahdollista, ja olenkin ollut virkavapaalla työstäni elokuusta asti.

Musiikkiteatteri oli minulle nuorena rakas harrastus – pitkään ajattelinkin haluavani näyttelijäksi. Pääsin ensimmäistä kertaa laulutunneille 17-vuotiaana vaihto-oppilaana Texasissa, ja vähitellen klassinen laulu alkoi innostaa minua yhä enemmän. Ensimmäisen oopperaroolini tein vuonna 2018 Joensuun konservatoriolla ammattitutkintoa opiskellessani. Esitin Ilkka Kuusiston Miehen kylkiluu -oopperassamme Amaliaa, ja pari vuotta myöhemmin tein myös pienen sooloroolin Suzyna Puccinin La rondine -oopperassa.

Roolin syventäminen ja näyttämöllä liikkuminen auttavat laulamaan vapautuneemmin

Oopperan tekeminen on minusta ihanaa, koska siinä pääsen yhdistämään sekä rakkauteni teatteriin että klassiseen lauluun. Näyttämötyöskentely on minusta innostavaa ja teatteritaustani ansiosta luontevaa. Tässä oopperassa on paljon haastavaa laulettavaa ainakin kaltaiselleni hiukan raskasäänisemmälle sopraanolle, ja olen huomannut, että roolin syventäminen ja näyttämöllä liikkuminen auttavat minua laulamaan vapautuneemmin. Ohjaajamme Ville Saukkonen on aktivoinut myös meitä laulajia miettimään, miten roolihahmomme voisivat erilaisissa tilanteissa toimia ja reagoida. Musiikki tuntuu merkityksellisemmältä ja laulaminen luontevammalta, kun sävelkulut kytkeytyvät roolihahmon motiiveihin, tunteisiin ja toimintaan.

Venus osaa ottaa ilon irti elämästä, eikä kärsi tunnontuskia kevytkenkäisyydestään

Ascanio in Alba ei ollut minulle ennestään tuttu ooppera. Esitän oopperassa jumalatar Venusta, ja rooliin tutustuessani liitin antiikin mytologiasta tuttuun hahmoon tyypillisiä ylhäisen jumalhahmon piirteitä. Tässä produktiossa Venuksessa on kuitenkin kaksi puolta. Venus haluaa näyttäytyä palvelijoilleen arvokkaana jumalattarena, mutta toisaalta hän kokee olevansa oikeutettu kaikkiin inhimillisen elämän hedonistisiin nautintoihin. Ascanio in Alban Venus osaa ottaa ilon irti elämästä, eikä hän kärsi tunnontuskia kevytkenkäisyydestään.

Venus on monille antiikin jumalille tyypilliseen tapaan kova järjestelemään muiden asioita mielensä mukaan. Hän on innoissaan päätöksestään antaa Alban kaupunki poikansa Ascanion hallittavaksi, mutta Ascaniota kiinnostaa lähinnä Venuksen hänelle valitsema puoliso, Silvia. Venus ei kuitenkaan päästä pariskuntaa helpolla: hän kieltää Ascaniota näyttäytymästä Silvialle ennen kuin Ascanio omin silmin näkee, kuinka ihana ja hyvä Silvia oikein onkaan. Venuksen mielestä suunnitelma on erinomainen, eikä hän juuri korvaansa lotkauta kaipuusta kipeän Ascanion valituksille. Venus ei suo ajatustakaan sille, etteikö hänen suunnitelmansa olisi paras mahdollinen. Toisaalta ajattelen, että romanssia mutkistamalla Venus haluaa myös viihdyttää itseään – rakkauden jumalattaresta on varsin hauskaa katsoa nuorten tuskailua intohimojen kourissa.

Venuksen rooli on kehittänyt Hännistä laulajana

Kokonaisen oopperaroolin harjoitteleminen ei ole mikään pieni projekti. Me solistit olemme harjoitelleet ensimmäiset Ascanio in Alban aariamme jo ennen viime kevään koelauluja, ja aarioita ja resitatiiveja on työstetty pitkin syksyä. Venuksen aarioissa on sen verran haastavia korkeita koloratuurikuvioita, että tuskin olisin näitä aarioita uskaltautunut valitsemaan ohjelmistooni, jos olisin itse valinnut itselleni laulettavaa. Onkin onni, että sain tämän roolin, koska juuri noiden nopeiden kuvioiden ja korkeiden äänten laulaminen on opettanut minulle paljon uutta. Sopivasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle kurkisteleminen kehittää kummasti!

Ascanio in Alba -oopperan tekeminen on rikastuttanut sekä sielua että ammattitaitoa

On mahtavaa, että saamme tehdä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kokonaisen oopperaproduktion. Opinnoissamme panostetaan erityisesti hyvän laulutekniikan kehittämiseen, mutta päätyipä opintojen jälkeen opettajan tai laulajan työhön, pitää klassisen laulun ammattilaisen tuntea myös oopperaproduktion muita puolia. Koska pääsemme tekemään kokonaisen oopperaproduktion, opimme tärkeitä asioita esimerkiksi näyttelemisestä, lavatyöskentelystä, ohjaajan ja kapellimestarin kanssa työskentelemisestä sekä orkesterin säestyksellä laulamisesta. Kokonaisen oopperaroolin tekeminen on aivan eri laji kuin yksittäisten ooppera-aarioiden laulaminen laulutunnilla tai flyygelinmutkassa.

Meillä on ollut niin hauskaa tätä oopperaa tehdessämme, ettei se voi olla välittymättä yleisöllekin – luvassa on taatusti viihdyttävä esitys. Lisäksi nyt on harvinainen tilaisuus nähdä Mozartin oopperan Suomen kantaesitys. Tervetuloa katsomaan!