Artikkelit

Mitä kaikkea musikaalin maailma kätkeekään sisälleen?  Valmista esitystä katsoessa usein unohtaa mitä kaikkea tuo sulavasti eteenpäin rullaava tuotos todella pitää sisällään. Musikaalin valmistaminen vaatii tekijöiltään paljon erilaisia taitoja. Parhaimmillaan esiintyjä tanssii, laulaa ja näyttelee samanaikaisesti, saaden sen samalla näyttämään helpolta. Hiotun lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan suuri määrä harjoitustunteja sekä paljon muuntautumiskykyä.

Musikaaleissa tarvittavaa muuntautumiskykyä voisi verrata veikeisiin kameleontteihin. Näyttämöllä eri rooleihin ja tilanteisiin on muuntauduttava yhtä nopeasti kuin kameleontin ympäristöönsä. Jokaisen vaihdoksen ja osa-alueen tulee toimia saumattomasti, jotta lopputuloksesta saadaan vaikuttava.

Esityksen valmistuessa tulee myös ymmärrys, mitä kaikkea yhteen musikaaliin saadaan mahtumaan. Tanssia, laulua ja suuria tunteita. Entä kuka tämän kaiken toteuttaa? Vastaus on yksinkertainen – me! On mahtavaa päästä tekemään jotain näin suurta. Vaikka välillä pelkästään ajatus kaikesta edessä olevasta hengästyttää, en voi olla kuin innoissani.

Tällaisen musikaalin työstäminen tarjoaa mahanpohjaa kutkuttavassa suhteessa haasteita ja mahdollisuuksia. Yhden osa-alueen valmistuessa alkaa muiden sisäänajo. Tällä hetkellä esityksen runko on kuosissa, mikä tarkoittaa että lisämausteita, kuten tanssia ja laulua, voidaan alkaa lisäämään. Mielestäni yksi mielenkiintoisimmista vaiheista on juuri tämä. Miten kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja onnistuvatko vaihdokset näytelmäkohtauksesta tanssikoreografiaan juuri niin kuin on suunniteltu?

Ensi tuntumalta kaiken yhteensekoittaminen voi tuntua lähes mahdottomalta. Siinä kohtaa muuntautumiskyky astuu kuvaan. Aina kaikki ei suju niin kuin tanssi ja on muuntauduttava uusiin tilanteisiin. Tämä pätee niin lavalla kuin arkielämässäkin. Onneksi intohimoinen ja taitava työryhmämme varmistaa, ettei esteisiin jäädä jumiin vaan suuntaamme rohkeasti eteenpäin.

Muuntautumiskyvyn lisäksi on tärkeää pitää pää kylmänä. Toisinaan kulisseissa kuhisee, kun näyttelijästä tanssijaksi tulee muuntautua vain parissa sekunnissa. Aikaa toki säästyisi, jos pystyisimme samaan kuin kameleontit eikä vaatteita tarvitsisi vaihtaa laisinkaan. Tämän ominaisuuden puuttuessa ei kuitenkaan auta kuin sujahtaa uuteen asuun mahdollisimman nopeasti ja toivoa, että ehtii vetää vetoketjun kiinni juuri ennen lavalle astumista.

Vastoin monen käsitystä kulisseissa ei vaihdeta vain vaatteita. Joskus parissa sekunnissa vaatteiden lisäksi täytyy pukea päälleen täysin uusi rooli ja tilanne. Ajatus tulevasta tulee olla koko ajan kirkkaasti mielessä. Muutokseen hipistä glamour-klubin asiakkaaksi tarvitaan koko pakettia. Täytyy olla sekä henkisesti, että fyysisesti valmiina hyppäämään seuraavan henkilöhahmon saappaisiin ja otettava lava haltuun uudessa persoonassaan.

Musikaali taiteenlajina on aivan omaa luokkaansa. Tanssin, laulamisen ja näyttelemisen yhdistäminen luo haasteita, joita ei vain ympäristöön mukautumalla ratkaista. Onneksemme olemme saaneet matkalle mukaan taitavan poppoon, jonka kanssa pääsemme kohtaamaan haasteet ja nostamaan tämän projektin aivan uudelle tasolle.

Musikaalin luonne varmistaa, ettei kenellekään jää kylmä, niin lavalla kuin yleisössäkin. Välillä vatsalihaksia koetellaan haasteellisissa koreografioissa, toisinaan loppumattomassa naururemakassa. Kummin vain, tällä menolla olemme huippukunnossa ensi-illan koittaessa – tai ainakin vatsalihaksemme.

Tuu sieki kokemaan musikaalin taikaa (ja kameleontteja) Siltasaliin helmikuussa! Siellä nähään!

Sanni

Sanni Kauppinen opiskelee Musiikkikampuksella Gradian muusikko-linjalla, ja esittää musikaalissa Elainen roolin.