Artikkelit

Suomalaisen musiikkikampuksen helmikuun 2024 Ascanio in Alba -oopperan julisteen on suunnitellut Gradian media-alan toisen vuoden opiskelija Jenny Ruusala. Julisteprosessi lähti käyntiin elokuussa, kun oopperan tuottaja kävi Gradia Viitaniemessä antamassa julkaisutuotantoa toisella vuodella opiskelevalle luokalle toimeksiannon julisteesta.

Toimeksianto annettiin ohjaajan aihion pohjalta. Toimeksiannon esittelyssä kerrottiin perustietoja oopperan juonesta, kyseisestä Musiikkikampuksen tuotannosta sekä ohjaajan toiveista julisteeseen liittyen.

Ascanio in Alba -oopperan julisteen ensimmäinen versio
Jenny muokkasi julisteen ensimmäistä versiota ohjaajan ja tuottajan kommenttien pohjalta.

Toiveissa oli mainittu lapsi-Mozart, lampaat sekä vitsikkyys. Muuten opiskelijat saivat vapaat kädet ideointiin.

Jennyn julisteessa katseen vangitsee vaaleanpunainen lapsi-Mozart, jolla on suussaan tutti. ”Mozartin Ascanio in Alba on nuoren 14-vuotiaan Mozartin säveltämä ooppera, mitä pyydettiin saamaan esille julisteessa. 14-vuotias Mozart tuskin oli enää mikään tuttisuu, mutta halusin, että hänen nuori ikänsä olisi mahdollisimman selkeästi esillä”, Jenny avaa luomisprosessiaan.

Julisteeseen pyydettiin myös lampaita, sekä huumoria. Siksi laitoin kuvaan lammaslauman ja lampaan, joka kurkkaa veikeästi yläreunasta. — Ascanio in Alba perustuu Italiaan, joten italialainen maalaismaisema on vain luonnollinen”, Jenny jatkaa.

Ascanio in Alba -oopperan juliste
Julisteen viimeisteltyyn versioon lisättiin väriä.

Kaikki julkaisutuotannon toisen vuoden opiskelijat tekivät julisteesta omat versionsa, joista oopperan ohjaaja ja tuottaja valitsivat suosikkinsa. Syyskuun puolivälissä tuottaja tapasi uudestaan Jennyn kanssa ja kävi läpi ohjaajan kommentteja julisteeseen liittyen. ”Muutokset olivat mielestäni hyviä, sillä juliste kehittyi paljon parempaan suuntaan”, Jenny pohtii.

Kun juliste oli valmis, tehtiin julisteesta eri kokoisia ja muotoisia versioita eri alustoille kuten pysty- ja neliökuvia Instagramiin ja sekä vaakakuva infonäytöille. ”Haastavinta prosessissa oli kaikkien työssä käytettyjen materiaalien pitäminen järjestyksessä eri versioita ja muutoksia varten”, Jenny kokee. Tämä on ensimmäinen isompi projekti, jossa Jenny on ollut mukana. Aiemmin hän on tehnyt julisteita harjoitellessaan graafisen suunnitellun ohjelmistojen käyttöä.

Juliste julkaistiin 25. lokakuuta Maailman oopperapäivän yhteydessä. Julistetta tullaan näkemään niin digitaalisesti kuin painettuna ympäri kaupunkia, sosiaalista mediaa sekä Musiikkikampuksen kolmen oppilaitoksen kampuksia.