Kuvanäkymä

Suomalaisen musiikin päivä

Suomalaisen musiikin päivää vietetään vuosittain joulukuun 8. päivänä. Päivämäärä juontaa juurensa Jean Sibeliuksen syntymäpäivään, ja kyseinen joulukuun päivä kulkeekin myös hänen nimeään juhlistavana päivänä. Tänä vuonna Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 157 vuotta.

Juhlapäivään liittyvä liputusperinne on verrattain nuori, sillä kansallisäveltäjämme syntymäpäivää on virallisesti juhlistettu liputuksin vuodesta 2011 lähtien. Myös noilta ajoilta on lähtöisin perinne viettää yhteistä juhlailtaa Musiikkikampuksella. Opiskelija-ainejärjestöt ovat alusta asti olleet vahvasti läsnä ohjelman tuottamisessa.

Tänä vuonna ilta toteutuu juhlavasti Hannikaissalissa Suomalaisen musiikin konserttina. Lavalla kuullaan Musiikkikampuksen opiskelijoita ja opettajia Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradialta.

Ohjelmisto – 8.12.2022

Jamkin Kapubändi

Jean Sibelius: Belsazarin pidot -orkesterisarja, op. 51
1. Itämainen kulkue, johtaa Peppi Lautala
2. Yksinäisyys, johtaa Ronja Pehkonen
3. Nocturne, johtaa Nuutti Loikkanen
4. Khadran tanssi, johtaa  Lassi Takanen

Jean Sibelius: Berceuse, op. 40/5
Johtaa Ronja Pehkonen

Kapubändissä Jamkin musiikkipedagogiopiskelijat pääsevät opiskelemaan orkesterin johtamista, ja siihen saavat tulla soittamaan kaikki musiikkikampuslaiset. Kapubändin toimintaa ja orkesterinjohdon kurssin opiskelijoita luotsaa lehtori Rita Varonen.

Saara Siltala, laulu
Veera Lehtonen, piano
Lasse Mårtenson: Myrskyluodon Maija

Iida Kattelus, sopraano
Eliisa Suni, piano
Joonas Kokkonen: Illat (Katri Vala)
1. Hiljainen, surullinen ilta
2. Ihana, surullinen ilta
3. Kevätilta

Natalia Alekseeva, viulu
Eliisa Suni, piano
Jean Sibelius:
Religioso, op. 78 nro 3
Romanssi, op. 78 nro 2

Hanna Hänninen, sopraano
Katrina Borg, piano
Jean Sibelius: Kuusi laulua, op. 88
1. Blåsippan (F. M. Franzén)
2. De bägge rosorna (F. M. Franzén)
3. Vitsippan (F. M. Franzén)
4. Sippan (J. L. Runeberg)
5. Törnet (J. L. Runeberg)
6. Blommans öde (J. L. Runeberg)

Tulevaa Musiikkikampuksella

Suomalaisella musiikkikampuksella järjestetään vuosittain useita tapahtumia yksittäisistä konserteista isoihin tapahtumaviikkoihin. Seuraavat tapahtumakokonaisuudet alkuvuonna.

9.–13.1.2023 Kamarimusiikkiviikko
17.–23.2.2023 Nunnia ja konnia -musikaali
28.2.–9.3.2023 Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön järjestämä Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailu