Tapahtumat

Uponnut kaupunki jälleen koettavissa Musiikkikampuksen Siltasalissa!

Uponnut kaupunki on nuorena kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden (1920–1936) keskeneräiseksi jäänyt sävellys. Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö tuottivat vuonna 2021 samaa nimeä kantavan monitaiteisen musiikkia, tanssia ja teknologiaa yhdistelevän videoteoksen, joka on jälleen koettavissa Musiikkikampuksen Siltasalissa.

Teoksen ytimenä on arkistojen kätköihin hautautunut ja sieltä löydetty Heikin keskeneräinen sävellys, jonka Musiikkikampuksen orkesteri Campus Sinfonietta vahvistuksineen taltioi pandemia-ajan keskellä.

Videoteoksen työstön keskiössä ovat olleet Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian opiskelijat opettajiensa ohjauksessa. Hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö sekä Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.

Näytökset 25.10.2022

klo 13.00
klo 15.30
klo 17.30

Videoteoksen kesto on noin puoli tuntia.

Uponnut kaupunki -videoteos

Säveltäjä Heikki Suolahti
Ohjaaja Maria Oiva
Apulaisohjaaja Topi Kohonen
Kapellimestari Rita Varonen
Koreografi Elina Wuethrich
Monikameratuotannon ohjaaja Tiina Hiekkaranta

10 € / 5 € ovelta puoli tuntia ennen esitystä käteisellä. Lippuvaraukset ennakkoon: mikael.minkkinen@jamk.fi tai 0408368912

Kaikki tapahtumat

  • Aika 25.10.2022 klo 13:00 - 18:00
  • Paikka Siltasali, Suomalainen musiikkikampus
  • Esiintyjän linkki Siirry sivulle
  • Hinta 10 / 5 €

Oletko järjestämässä tapahtumaa? Lisää se Musiikkikampuksen tapahtumiin!

Ilmoita tapahtuma