Uutiset

Hyvää lapsen oikeuksien päivää! Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 hyväksytyn Lapsen oikeuksien sopimuksen kunniaksi. Samalla vietetään myös lastenmusiikkipäivää.

Lastenmusiikki ry on valinnut Jyväskylän vuoden 2024 Lastenmusiikkipääkaupungiksi, joten lastenmusiikkipäivän tilaisuuksia juhlistetaan Jyväskylässä. Katso päivän tarkempi ohjelma Lastenmusiikki ry:n sivuilta.

Lastenmusiikki ry haluaa nostaa esiin vuodeksi kerrallaan myönnettävällä Lastenmusiikkipääkaupunki-tunnustuksella kuntien roolia lastenmusiikin edistäjinä sekä kannustaa kyseistä kuntaa jatkamaan lastenmusiikkimyönteisellä tiellä myös tulevina vuosina. Jyväskylä on valittu vuoden 2024 lastenmusiikkipääkaupungiksi, mikä tulee näkymään myös Suomalaisella musiikkikampuksella.

Ensi vuonna Jyväskylässä onkin lastenmusiikin talkoot, johon osallistuu Musiikkikampuksen lisäksi myös monia muita toimijoita.

Lastenmusiikki näkyy Musiikkikampuksen arjessa muutenkin:

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry järjestää Jokainen on musiikkikasvattaja -seminaarin Jyväskylän kaupunginteatterissa tänään 20.11. Tilaisuudessa esiintyy myös Musiikkikampuksen henkilökuntaa, kun Jyväskylän yliopiston professori Suvi Saarikallio lausuu tilaisuuden avaussanat ja Gradia taiteen perusopetuksen opettaja ja musiikkipedagogi Sirpa Berg pitää puheenvuoron aiheesta ”yhteismusisointi, yhteisöllisyys ja tukiverkosto”.

Kaikille avoimet Lasten musiikkikampuksen pikkujoulut järjestetään lauantaina 2.12. klo 10-12.30 Suomalaisella musiikkikampuksella. Katso koko ohjelma tapahtumakalenteristamme.

Lasten musiikkikampuspäivää vietetään ensi vuonna 27.4.2024. Samalle viikolle on suunnitteilla teemavuoden kunniaksi myös paljon muuta ohjelmaa, josta tiedotamme myöhemmin lisää.