Uutiset

Brasilialainen huilisti Mariana Zwarg ja saksalainen pianisti Johannes von Ballestrem vierailivat Suomalaisella musiikkikampuksella perjantaina 22.9. Kaksikko järjesti opiskelijoille ja henkilökunnalle työpajan sekä konsertin Jyväskylän yliopiston Musica-rakennuksen Boomboxissa. Puolentoista tunnin työpajassa Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijat ja henkilökunta pääsivät yhdessä Zwargin, Ballestremin ja Sami Kontolan kanssa luomaan uutta ja soittamaan yhdessä.

Työpajan aikana Zwarg ja Ballerstrem sävelsivät lennosta kappaletta, jota työpajan osallistujat lauloivat neliäänisesti soittaen samalla perkussioita. Ryhmän osallistujat olivat laulupainotteisia, joten myös luotu musiikki nojasi vahvasti lauluun. Tilassa kaikki olivat tervetulleita omina itsenään ja jokaisen taitotaso huomioitiin työskentelyn edetessä. Työpajan aikana myös osallistujat ylittivät itsensä ja välillä koko ryhmä puhkesi iloiseen nauruun.

Mariana Zwarg, Johannes von Ballestrem ja Sami Kontola ovat tulleet tutuiksi muun muassa toiminnastaan Mariana Zwarg Sexteto Universal -yhtyeessä, ammentaen maailman musiikkityylejä yhdistelevästä universaalista musiikista ja inspiroituen mestari Hermeto Pascoalin rajattomasta luovuudesta. Ballestrem on Saksassa eräs kysytyimpiä muusikoita niin klassisten orkesterien kuin jazz- ja fuusioyhtyeiden osalta ja Zwarg puolestaan on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä naissäveltäjistä ja -yhtyeenjohtajista Brasiliassa. Kontola taas on perehtynyt afrobrasilialaiseen rytmiikkaan, sekä soittaen että opettaen, jo vuosikymmenten ajan.

Mies soittaa pianoa ja nainen huilua. Kuvan etualalla on yleisöä kuvattuna takaapäin.
Työpajan jälkeen Zwarg ja Ballestrem esittivät kappaleita Tightrope Dancer -levyltään.

Zwarg ja Ballestrem aloittivat säveltämään yhdessä koronapandemian aikaan ollessaan eri puolilla maailmaa, Zwarg Brasiliassa ja Ballestrem Berliinissä. Silloiset matkustusrajoitukset estivät pitkään heitä soittamasta ja äänittämästä yhdessä. Kun rajoitukset vihdoin hellittivät, matkusti Zwarg Saksaan. Parivaljakon yhteistyöstä on nyt syntynyt levy ”Tightrope Dancer”, josta he esittivät kappaleita työpajan jälkeiseen pidetyssä konsertissa.

Vierailu oli kaksikon jo melkein kymmenes kerta Jyväskylässä, tarkasta lukumäärästä ei kuitenkaan ollut varmaa tietoa, ja he totesivat tulevansa mielellään uudestaan. Erityisesti Zwarg ja Ballestrem kiittelivät työpajan osallistujia yhteisestä luomishetkestä ja heittäytymisestä musiikin vietäväksi.