Uutiset

Musiikkikampuksella päästiin oppimaan äänen hyvinvoinnista ja huollosta musiikkikasvatuksen yliopisto-opettaja Minja Niirasen johdolla, kun Hannikaissalissa järjestettiin äänenkäytön työpaja tiistaina 3.2. Keskeisenä teemana työpajassa oli kestävän äänentuottotekniikan löytäminen.

Hannikaissali täyttyi tiistaiaamuna Musiikkikampuksen opiskelijoista ja henkilöstöstä, kun Minja Niiranen saapui pitämään työpajaa aiheesta ”Äänen hyvinvointi ja huolto”. Äänenkäyttö on erityisen oleellista laulajille ja muille muusikoille, mutta jo alussa todettiin äänen tärkeys monissa muissakin ammateissa; esimerkiksi opettajat, kaupan kassat ja poliitikot hyötyvät äänen tehokkaasta ja kestävästä käytöstä. ”On hyvin todennäköistä, että ongelmia äänenkäytön kanssa tulee vastaan jossain kohtaa elämää ja silloin on tärkeää tietää, miten ääntä voi huoltaa”, kertoo Niiranen.

Työpajassa käytiin läpi erilaisia äänenhuollon tapoja sekä apuvälineitä, joilla ääntä voi hoitaa. Lopuksi osallistujat pääsivät myös harjoittelemaan äänenrentoutusletkun avulla. Äänenrentoutusletkulla veteen pulputtelu eli Lax Vox -harjoitus on tieteellisesti tutkittu menetelmä, joka rentouttaa väsynyttä ääntä. Sen avulla harjoittelu stimuloi suun sisäosan lihaksia, ja on myös hyvä keino äänen lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn.

Harjoituksien lisäksi työpajassa pohdiskeltiin yhdessä äänenkäytöllisiä seikkoja ja jaettiin omia kokemuksia siitä, mikä toimii ja mikä ei. Niiranen kuitenkin korosti yksilöllisyyttä äänen hyvinvoinnista huolehtiessa; samat konstit eivät toimi kaikille, ja tärkeintä on itsetuntemuksen kartuttaminen. Kestävän äänentuottotekniikan löytäminen on ensiarvoisen tärkeää niille, jotka käyttävät ääntä runsaasti työssään.

Suomalainen musiikkikampus tarjoaa aktiivisesti opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen erilaisia vierailevia työpajoja, luentoja, mestarikursseja sekä konsertteja laajalla tyylilaji- ja aiheskaalalla. Tällaiset sisällöt tuovat oman opetuksemme tueksi uusia näkökulmia ja syötteitä sekä edistävät jatkuvaa oppimista ja kehittymistä.

Teksti ja kuvat: Pinja Peltola