Uutiset

Omatoimisesti kuljettavalla kulttuurikierroksella tutustutaan 1930-luvun historialliseen Jyväskylään ja sen kulttuurielämään kymmenen eri teemaisen rastin avulla. Jokaisen rastin kohdalle on sijoitettu QR-koodi, jonka avulla voit avata matkapuhelimellasi tai tabletillasi infotekstin kyseisestä kohteesta. Rastit sisältävät Jyväskylän historiallisen tiedon lisäksi 1930-lukuun liittyviä kuvia ja musiikkia. Kuvat näkyvät parhaiten isompinäyttöisellä laitteella, kuten tabletilla.

Rastien avulla tuodaan esiin mm. Jyväskylän arkkitehtuuria, musiikkia, teatteria, elokuvaa ja urheilua sekä muuta vapaa-ajan toimintaa. Infotekstin loppuun on sijoitettu vihje, jonka avulla löydät seuraavalle rastille. Lisäksi Musiikkikampuksen nettisivuille lisätään lista kierroksen kaikista rasteista, eli voit halutessasi kiertää kierroksen myös osissa. Älä kuitenkaan vilkaise, jos haluat pitää jännitystä rastien sijainnista yllä!

Reitille kannattaa lähteä reippaassa ulkoiluhengessä, ja se sopii niin yksin kulkeville kuin pienessä ryhmässä kierrettäväksi. Kierros on tarkoitettu kaikille Jyväskylän historiasta ja kulttuurielämästä kiinnostuneille nuorille ja aikuisille. Koko kierrokseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia.

Kierros lähtee liikkeelle Suomalaisen musiikkikampuksen Gradian toimipisteeltä osoitteessa Pitkäkatu 19–21. Ensimmäinen koodi on sijoitettu pääoven vieressä sijaitsevaan lasivitriiniin. Koodit ovat paikoillaan ensi vuoden helmikuun loppuun.

Antoisaa kulttuurimatkaa!

Kuva Musiikkikampuksen Gradian keltaisesta tiilirakennuksesta
Musiikkikampuksen Gradian toimipiste, Pitkäkatu 19-21.


Kierros on osa kahden Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijan maisterintutkielmaa. 1930-luvun teemallaan se kytkeytyy Suomalaisen musiikkikampuksen ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön Uponnut kaupunki -hankkeeseen.

Haluamme kiittää kulttuurikävelyn yhteistyöstä erityisesti Keski-Suomen musiikin edistämissäätiötä, Keski-Suomen museota, Visit Jyväskylää sekä naiskuoro Vappuja ja mieskuoro Sirkkoja.

Lisätietoja antaa mielellään

Mikael Minkkinen
Tuottaja, Suomalainen musiikkikampus
mikael.minkkinen(a)edufutura.fi
+358 40 836 8912