Julkaistu 12.5.2020 | Henkilökunnalle, Opiskelijalle, Uutinen
Monitieteiset opiskelijatiimit ovat ahertaneet ryhmissä alkuvuoden ajan musiikkipelien tai musiikillisten sovellusten parissa. Kyseessä on syventävän opintovaiheen kurssi, ja tällä kertaa toteutuksena on syntynyt kolme musiikkia vahvasti peli-konsepteissaan hyödyntävää peliprototyyppiä, jotka julkaistaan osana Expa / IGDA Finland Hub Meetup -tapahtumaa.
Kurssia Mutkun puolelta on ollut vetämässä Mikko Myllykoski, joka toteaa erityisesti eri oppialojen kohtaamisen olevan kaikille arvokasta: ”Monitieteisyys on mielestäni tällaisilla projektikursseilla valtavan tärkeä asia sekä opettajille ja opiskelijoille. Opimme jatkuvasti uutta toisiltamme.”
Viime vuosina pelillistämisen tarjoamiin mahdollisuuksiin esimerkiksi pedagogiikan tukena on tartuttu enenevissä määrin, ja opiskelijatkin ovat olleet innokkaina mukana laajentamassa osaamistaan peliprojektien parissa. Kurssista saatu palaute onkin ollut positiivista, ja siinäkin on korostunut kurssin tarjoama monitieteisyys: ”Olemme saaneet palautetta usein opiskelijoilta, että ryhmätyöskentely itsessään on todella palkitsevaa. Toisen opiskelualan kielen ja termistön ymmärtäminen on monille avartavaa”, Myllykoski sanoo.
Nyt vain innolla odottamaan ja perjantaina sormet syyhyten kokeilemaan!
Mitä?
Tietotekniikan ja musiikin opiskelijoiden yhdessä luomien musiikillisten sovellusten/pelien esittely ja kokeilumahdollisuus.
Missä?
Striimin välityksellä, lisätietoja liittymisestä ja testaamisesta tulee tapahtuman Facebook-sivulle
Milloin?
Perjantaina 15.5. klo 17-19