Uutiset

Uponnut kaupunki on nuorena kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden keskeneräiseksi jäänyt baletti, jonka alkuperäinen partituurikäsikirjoitus löydettiin Suomalaisen musiikkikampuksen arkistoista vuonna 2017. Tarinaa teoksesta ja säveltäjästä tuodaan yleisön tietoisuuteen monitaiteisen projektin myötä vuosina 2019-2021, ja matka huipentuu Uponnut kaupunki -baletin maailmanensi-iltaan helmikuussa 2021. Projektin toteuttaa Suomalainen musiikkikampus yhdessä Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön kanssa.

Heikki Suolahti ja Uponnut kaupunki

”Olipa kerran Heikki, joka oli hyvin lahjakas ja rohkea ja joka uskoi musiikkiin. Hän uskoi musiikkiin niin paljon, että voisi sanoa hänen kokeneen elämän musiikkina. Hänellä oli kutsumus säveltämiseen, nuoruuden eloisaa vapautta sekä luovaa rohkeutta…” (Sari Maanhalla)

Heikki Suolahti oli 1930-luvulla nuoruuttaan elänyt koulupoika, jonka intohimona oli musiikki, ja erityisesti säveltäminen. Kotioloissa hyvän kasvualustan musiikkiharrastukselleen saanut Suolahti oli jo nuorena analyyttinen musiikin kuuntelija, ja hän viettikin usein aikaa partituureja lukien ja tutkien. Paikoin jopa musiikkiesitysten seuraaminen tapahtui sävellyksen partituuria samalla silmäillen.

Ystävien ja perheen kesken vietettyjen musiikkihetkien lisäksi Suolahti kävi pianotunneilla, mutta säveltäjänä hän oli itseoppinut. Varsinaisen sävellysopetuksen puutteesta huolimatta Suolahdella oli jo nuorena vankka käsitys sinfoniaorkesterille säveltämisestä. Erityisesti Richard Wagnerin ja Jean Sibeliuksen säveltaiteesta pitäneen nuorukaisen teoksissa huokui varhaiskypsyys, jota Sibeliuskin oli kehunut vaikuttavaksi.

Yksi Heikin keskeneräiseksi jääneistä sävellyksistä on 1935 sävelletty baletti Uponnut kaupunki, joka on ennen kuulematon balettiteos orkesterille. Teoksen aito, alkuperäinen partituurikäsikirjoitus löytyi vuonna 2017 Suomalaisen musiikkikampuksen kirjaston arkistoista ja toimi inspiraationa Uponnut kaupunki -projektin käynnistämiselle.

Uponnut kaupunki projektina

Vuonna 2020 Suolahden syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta, mitä kunnioittaen Uponnut kaupunki tuodaan arkistoista päivänvaloon. Projekti huipentuu uudessa Musiikkikampuksen talossa teoksen maailmanensi-iltaan, jota täydentää musiikkikampuslaisten suunnittelema ja toteuttama 2. näytös sekä elämyksellinen, immersiivinen lisätty todellisuus, jonka kautta yleisö pääsee aikamatkalle 1930-luvulta tulevaisuuteen.

Ennen ensi-iltaa, jo lukuvuonna 2019-2020, nuottilöydön aarteita avataan yleisölle konserttisarjan muodossa, minkä lisäksi projekti rantautuu neljään keskisuomalaiseen kouluun, joissa toteutetaan monialainen Uponnut kaupunki -lasten oma taideprojekti. Projekti osallistaa vuosina 2019-2021 arviolta 300 ammattiopiskelijaa ja lukiolaista, 500 taiteiden harrastajaa, 2000 alakoululaista, 60 taiteen ammattilaista sekä valtavan määrän yleisöä, jota on mahdoton määritellä ennakkoon. Uponnut kaupunki toteutuu Suomalaisen musiikkikampuksen ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön yhteishankkeena, jossa kumppaneina toimivat Jyväskylä Sinfonia, Kulttuuriaitta, EduFutura sekä oppilaitokset Gradia, JAMK ja Jyväskylän yliopisto.

”…Uponneen kaupungin sävelet luovat aikojen välille sillan. Kaksi aikakautta ja niiden tietoisuudet kohtaavat. Uinuva aikaan uponnut baletti herää henkiin; avaa aikaikkunan sekä menneisyyteen että luovuuden ajattomaan aittaan. Yli ajan kantautuvat Uponneen kaupungin sävelet. (Sari Maanhalla)