Uutiset

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Uponnut kaupunki -projektiin 30 000 euron avustuksen vuosille 2020-2021. Avustusta hallinnoi Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö, joka toteuttaa projektin yhdessä Suomalaisen musiikkikampuksen kanssa.

Kordelinin myöntämä avustus kohdennetaan erityisesti tapahtumien, kuten alakouluissa toteutettavan kouluprojektin ja nuottilöytökonserttisarjan tuotantoon ja viestintään sekä koko projektin valtakunnallisen näkyvyyden edistämiseen.

Tämä avustus avaa meille uusia mahdollisuuksia ja antaa vapaammat kädet toimia – se tarjoaa tärkeitä lisäresursseja, joiden avulla voimme nostaa projektin sen ansaitsemalle tasolle, iloitsee Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja Anneli Rahn.

Uponnut kaupunki on nuorena kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden keskeneräiseksi jäänyt baletti, jonka alkuperäinen partituurikäsikirjoitus löydettiin Suomalaisen musiikkikampuksen arkistoista vuonna 2017 osana laajempaa nuottilöytöä. Vuonna 2020 Suolahden syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta, mitä kunnioittaen Uponnut kaupunki tuodaan kaksivuotisen projektin muodossa arkistoista päivänvaloon. Projekti huipentuu uudessa Musiikkikampuksen talossa opiskelijoiden toteuttamaan Uponnut kaupunki 2021 –suurteokseen; elämykselliseen ja immersiiviseen teoskokonaisuuteen joka sisältää myös Uponnut kaupunki –alkuperäisteoksen vuosikymmeniä toteutusta odottaneen maailmanensi-illan. Ennen suurtuotantoa käynnistyy ainutlaatuinen nuottilöytökonserttien sarja ja Musiikkikampuksen opiskelijat vievät Uponnut kaupunki -projektia kouluihin lasten taideprojektin muodossa.

Projektin kumppaneina toimivat Jyväskylä Sinfonia, Kulttuuriaitta, EduFutura Jyväskylä ja oppilaitokset Gradia, JAMK ja Jyväskylä yliopisto.

 

Tutustu projektiin: https://www.musiikkikampus.fi/uponnut-kaupunki ja www.kesmes.fi

Seuraa projektia Facebookissa ja Instagramissa sivuilla @suomalainenmusiikkikampus

(Kuva Uponnut kaupunki -projektin julkistustilaisuudesta 23.10.2019)

 

Lisätietoja:

Asiamies Helvi Kangas

Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö

+358 40 483 7756

asiamies.kesmes@gmail.com

 

Johanna Muhonen

Tuottaja

EduFutura / Suomalainen musiikkikampus

+358  40 8368912

johanna.muhonen@edufutura.fi