Uutiset

Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö ovat päättäneet siirtää Uponnut kaupunki -suurtuotannon loppuhuipennuksen ensi syksyyn. Päätös tehtiin tuotannollista syistä. Virtuaaliesityksiä 21. ja 22. toukokuuta ei järjestetä.

”Uponnut kaupunki on erittäin tärkeä, monitaiteinen ja vaikuttava kulttuuriteko. Siirto syksyyn mahdollistaa fyysisen, konkreettisen taiteellisen toteuttamisen. Voimme saada aikaan näkyvän ja merkittävän kulttuuritapahtuman, joka jättää pysyvän jäljen seudun muistiin”, sanoo Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen.

Ohjaaja Maria Oiva kertoo, että taiteellinen ja muu tuotanto saadaan hyvin onnistumaan syksyllä 2021. Ajankohdaksi on alustavasti suunniteltu lokakuun puoliväli, viikko 41.

”Toivon, että yleisö, Musiikkikampuksen opiskelijat ja henkilöstön jäsenet suhtautuvat ymmärtäväisesti produktion siirrosta aiheutuviin muutoksiin”, sanoo Hannu Ikonen.

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen kulttuurirahaston vuoden 2020 kärkihanke. Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt projektiin 30 000 euron avustuksen.

Nuottilöytö innoitti suurtuotantoon

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön ja Suomalaisen musiikkikampuksen yhteishanke, joka nostaa esiin 16-vuotiaana menehtyneen säveltäjälahjakkuus Heikki Suolahden (1920–1936) tuotannon, tutustuttaa ihmisiä 1930-luvun aikaan ja kulttuuriin sekä kannustaa lapsia taiteen tekemiseen ja luovaan ilmaisuun.

Inspiraationa on ollut erityisesti keskeneräiseksi jäänyt ja vuosikymmeniksi kadonnut Uponnut kaupunki -baletti, jonka alkuperäinen nuottikäsikirjoitus löydettiin vuonna 2017 Musiikkikampuksen kirjaston arkistosta.

Projektin toteuttajina toimivat Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö sekä kumppaneina EduFutura-oppilaitokset Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto sekä Jyväskylän kaupungin kulttuuri-ja osallisuuspalvelut/Lastenkulttuurin seudullinen yhteistyöverkosto Kulttuuriaitta.

Lisätietoja

Hannu Ikonen, Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja
hannu.ikonen@jamk.fi, puh. 040 528 3762

Suomalaisen musiikkikampuksen tiedote 6.5.2021