Artikkelit

Lasten Uponnut kaupunki -taideprojekti valloitti tammikuussa myös Kuokkalan koulun, jossa Uponneeseen kaupunkiin matkattiin MÄLK-oppaiden johdolla. Mutta mitä ovat MÄLKit? Ja millainen oli Kuokkalan koulun oppilaiden Uponnut kaupunki?

Kuokkalan koulun Uponnut kaupunki -tiimiläiset kertovat, mitä vierailun aikana tapahtui:

Sanataidetta

Perjantain pajapäivänä tokaluokkalaisten kanssa sukellettiin Uponneeseen Kaupunkiin sanojen keinoin. Johanna-MÄLKin johdolla hahmoteltiin yhteistä ajatuskarttaa kaupungin maisemista, asukkaista ja tunnelmasta. Mietittiin, mitä kaikkea Uponneesta Kaupungista voikaan löytyä. Jokainen pääsi myös itsenäisesti luomaan ihan omaa satumaista kaupunkiaan kirjoitusharjoituksen parissa, jossa Uponneeseen Kaupunkiin sijoittuvaa tekstiä maustettiin itse keksimillä sanoilla ja ilmaisuilla.

Liikettä Uponneessa kaupungissa!

Selma-MäLKin johdolla täytettiin Uponnut kaupunki tulvilleen liikettä ja leikillistä kilpailua! Työpajassa lapset liikkuivat eri leikkien muodossa ja tanssillisten harjoitteiden avulla. Hämärässä välkehtivät oppilaiden taskulamput, joiden päälle oli laitettu värillinen silkkipaperi. Pääsivätpä lapset myös poseeraamaan Uponnut kaupunki -otuksina valokuvaajille. Ehkä vielä näemme, millaisia hahmoja lasten mielestä Uponneessa kaupungissa asustelee.

Saviotuksia ja pensselin jälkiä

Kuvataiteen pajassa lapset päästivät mielikuvituksen valloilleen ja sukelsivat Anna-MÄLKin kanssa kuvataiteen keinoin Uponneeseen kaupunkiin. Nelosilla oli työstettävänä savea. Anna-MÄLK johdatteli lapsia tunnelmaan kysymällä, tietävätkö he mitä mälkit ovat. Lisäksi lapsia kannustettiin luomaan savesta aivan mitä tahansa, mitä Uponneessa kaupungissa vain voi olla! Perjantaina pajassa jatkettiin kakkosten kanssa – vuorossa oli tunnelmointia vesivärien parissa. Kakkosia johdateltiin Anna-MÄLKin toimesta hieman samaan tapaan Uponneen kaupungin maisemointiin. Töissä ilmeni hieman selkeämmin vedenalaista tunnelmaa, mutta kaikista tuotoksista näki selkeästi Uponneen kaupungin merkkejä – vedenalaista, outoa ja hauskaa!

Sinfoniaa! Juhlia! Auringonnousua!

Ja onhan Uponneessa kaupungissa myös musiikkia! Susannan ja Tuomaksen ohjaama MÄLKkien musapaja rakensi soivan improvisaation, jossa saatettiin Uponneen kaupungin päivä auringonnoususta räiskyvän festivaalin kautta aina auringonlaskuun ja nukkumaanmenoon. Soitinryhminä olivat vokaaliäänimaisemoijat/kuoro, padit, lyömä- sekä laattasoittajat. Kokonaisen sinfonian säveltämiseen harjoitteluineen meni vain 45 minuuttia! Uskomatonta! Mutta ehkä kaikki onkin mahdollista Uponneessa kaupungissa…

Niin ja mikä onkaan MÄLK?

MÄLK on Uponnut kaupunki -koululaisprojektin Kuokkalan tiimin kehittämä luovuuteen rohkaisemisen metodi, joka toimii Musiikin, Äidinkielen, Liikunnan ja Kuvaamataidon oppiaineiden työkaluin. Parhaimmassa tapauksessa mälkkäyksen myötä lapsi löytää uusia tapoja ilmaista itseään, innostuksen vaikkapa uuteen harrastukseen taidepajan myötä, avoimuutta uusille kokemuksille sekä tutustuu taiteen yhteisöllisyyteen. Miten olisi, haluaisitko sinäkin mälkätä?

 

Kuokkalan koulun MÄLK-tiimiin kuuluvat Susanna Leppänen (musiikkitiede, JYU), Selma Ruippo (musiikkikasvatus, JYU), Tuomas Hovi (musiikkipedagogia JAMK), Johanna Virtala (kirjallisuus JYU) ja Anna Salonen (musiikkipedagogia JAMK). Uponnut kaupunki -projektin valokuvaajina toimivat Gradian valokuvauksen opiskelijat osana opintojaan. Kuvaajat (kuvat ylhäältä alas): Alazawi Zain, Kiia Salminen, Jenni Göös, Lotta Niskanen, Sampo Vuori.

TUTUSTU UPONNUT KAUPUNKI -PROJEKTIIN